MH17

Mietin jo eilen että olisin kirjoittanut tästä aiheesta, koska se kosketti ainakin itseäni ja monia muita hollantilaisia. En ole varma miten paljon asiasta on Suomessa ollut puhetta, mutta ainakin netistä uutia asiasta on löytynyt paljonkin. Minä kun vieläkin luen uutiseni mieluiten suomeksi.

Jos ette jo arvanneet niin tosiaan kyseessä on Malaysian Airlinesin lento MH17. Minultakin on muutama tuttava kysynyt että jso mahdollisesti tunsin jonkun uhreista ja millainen tunnelma täällä on. Ei, en tuntenut ketään uhreista eikä myöskään kukaan tuttavistani jos nyt ei joitain tunnettuja henkilöitä lasketa. Liput ovat olleet puolisalossa kaikkialla, mutta muuten ei mitään erikoista katukuvassa näy. Kuitenkin eilen kaduilla oli aika hiljaista ja melkein kaikki tuntuivat olevan katselemassa ruumiiden paluuta kotimaahan. Minunkin työ keskeytyi puoleksi tunniksi, jolloin minä, vanhus ja perehdyttäjäni katselimme hiljaisena televisiosta ruumiiden kantoa ruumisautoihin. Täytyy kyllä sanoa että se oli mielestäni todella kaunista vaikkakin surullista. En tietenkään ymmärtänyt mitään selostuksesta ja kulutinkin aikaani pohtien mistä armeijan osastosta mikäkin ryhmä oli ja tunnistin kaikki rajavartiostoa lukuunottamatta(jos edes oikea nimitys suomeksi).

Venäjän ja Ukrainan tilanne on ollut melkein viikottainen puheenaihe minun ja poikaystäväni välillä ja pitkään. Nyt se on ruvennut tietenkin kiinnostamaan entistä enemmän ja jännityksellä seuraamme mitä tulee tapahtumaan. Monenlaisia spekulaatioita sitä aina päässä tulee pyöriteltyä, mutta todellisuus on aina mielenkiintoisempi. On vain harmi etten ymmärrä uutisia koska niistä voisin saada kattavamman kuvan kun netissä eri lehtien sivuilla sekkaillessani. Ehkä pitäisi internetistä yrittää löytää suomalaiset uutiset kattamaan tiedonnälkääni. Muutenkin olisi mielenkiintoista tietää paremmin mitä siellä kaukana kotimaassa tapahtuu.

Uutta ulkoasua pukkaa

Muokkailin vihdoinkin tämän blogini ulkoasua ja bannerinkin on vihdoin blogissa. Siitä kiitos Siirille jonka blogin löytää osoitteesta: http://tuhkimontarinaa.blogspot.fi/

Viime päivinä on ollut kirjoitus into aika maassa, koska sain tiistaina potkut töistä. Kaikkeni yritin mutta vaikka paiskoin hommia hiki hatussa niin en vain millään oppinut siivoamaan hotellihuonetta kahdeksaan minuuttiin. Kahdeksassa minuutissa olisi siis tosiaan pitänyt ehtiä:
- Vaihtamaan lakanat 1-4 sänkyyn
- Pyyhkimään pölyt
- Imuroimaan
- Vaihtamaan roskikset
- Täydentämään kahvit, teet, sokerit, jne.

Ja jos en löytänyt jotain niin lähin englannin kieltä osaava ihminen oli muutaman minuutin kävely matkan päässä.

Potkujen laillisuudesta minulla ei ole tietoa en vain jaksanut jäädä asiasta väittelemään. Ainakin minulla on nyt vähän sellaistakin työkokemusta tästä maasta jonka pitäisi kestää päivänvalo.

Eilen uuden siivoamistyön läheisessä kaupungissa. Tuon aiemman rehkimisen ja hirveän kiireen jälkeen tuntui oudolta siivota kaksio viiteen tuntiin. Työhön kuului kylläkin myös paljon rupattelua vanhuksen kanssa ja mehun juontia. Minulle väitettiin yhdestä työnvälitystoimista aiemmin ettei vanhemmat ihmiset puhu englantia ja tämän vuoksi en voi työskennellä heidän kanssaan. Kuitenkin vanhemmat ihmiset täällä puhuvat englantia ja usemmiten myös ranskaa ja saksaa Hollannin historian vuoksi. Tai näin ainakin asia minulle selitettiin sitä ihmetellessäni. Keski-ikäisien ja teinien keskuudesta olen eniten englanninkielen taidottomia löytänyt. Tietenkin suurin englanninkielen taidottomien ryhmä täällä ovat maahanmuuttajat jotka yleensä opettelevat suoraan hollannin kielen. Mutta palatakseni tähän uuteen työhön, se on todellakin vain kevyttä siivoamista ja rupattelua. Palkka yhdeltä päivältä oli samaa luokkaa kuin palkka neljältä päivältä edellisessä työssä. Toivon että saan pidettyä tämän työn myös kun aikaisempi siivooja tulee lomalta. Haluan kuitenkin olla positiivinen ja löytää ehkä lisää samantapaista työtä koska pidän ihmisten kanssa keskustelemisesta. Ainakin alun pienen jännittämisen jälkeen mitä kulttuurierot tuottavat. Olen yrittänyt omaksua tämän hollantilaisen positiivisen asenteen vähän paremmin mutta vielä ainakin olen siitä aika kaukana.. Ehkäpä joku päivä

Unenomaisuutta

Nyt kun mietin näitä reilua kahta kuukautta mitä olen täällä asunut, niin ensimmäinen asia mikä tulee mieleen on se unenomaisuus. Minusta tuntuu että olen vasta hiljalleen tajunnut sen kuinka todellista tämä kaikki on. Aluksi kaikki tuntui enemmänkin lomalta ja en meinannut millään uskoa että olen oikeasti muuttanut tänne. Nyt kun suurimmat asiat rupeavat olemaan järjestyksessä kuten työt, sairasvakuutus, pankkitili ja monen monta kaupungintalo vierailua, alan hiljalleen ymmärtämään sen että olen jäämässä tänne. Se että aluksi tunsin olevani taas vain lomailemassa täällä toi ongelmia esimerkiksi rahan käytön kanssa. Toiseen maahan muuton jälkeen kun ei oikein olisi rahaa ravintolassa käymiseen ja vaatteiden ostoon. En minä satoja ylimääräisiä euroja tuhlannut mutta liikaa silti ainakin omasta mielestäni. Nyt täytyykin sitten säästää senkin edestä ja valitettavasti lainaamaan myös vähän rahaa. Säästöni ei vain riittäneet kaikkiin ylimääräisiin menoihin samaan aikaan kuten sairasvakuutukseen monelta kuukaudelta ja takuuvuokraan. Toivon pääseväni omilleni pian ja pystyväni maksamaan velkani takaisin. Velkaisena oleminen kun ei ole ainakaan omaan mieleeni. Se tuo aina tietynlaisen huonon omantunnon ja epäonnistumisen tunteen.

 Tässä muutama kuva viime viikonloppuiselta reissulta rannalle, joka ei kyllä yhtään vähentänyt loman tuntua. Makaaminen aurinkovarjon alla 35 asteen helteessä ja välillä pulahdus mereen, se on sitä elämää.

Jostain syystä en pysty kirjoittamaan kommentteja blogiini tai ne eivät näy ainakaan minulle itselleni. Kiitos kuitenkin kauheasti kommenteista ja on mukava kuulla että tästä saattaa olla jollekulle jopa hyötyäkin.

Lintuja tiirailemassa

Aiemmin en itse ottamiani kuvia ole saanut lisättyä tänne blogiin erinäisten kameraongelmien takia joten olen joutunut hyödyntämään internetin kuvapalveluita. Nyt ajattelin kuitenkin lisäillä muutaman kuvan viime viikonlopulta, kun vierailimme työpaikkani yhteydessä olevassa eläinpuistossa. Monta tuntia siellä tuli vietettyä ja hauskaa oli lukuunottamatta sitä hetkeä kun syöttämäni eksoottinen lintu päätti tehdä tarpeensa selkääni. Päästyämme pois lintujen syöttämishuoneesta ei ollut mikään muu mielessä kuin nopea puhdistautuminen. 

 Ruokkiminen tapahtui siis pienen kupin avulla ja vapaana lentävät linnut sitten saivat oman tahtonsa mukaan tulla syömään. Muutama lintujen tappelukin tuli koettua ja olin jo varma että ne hyökkäävät minun kimppuuni siinä toisilleen rähistessä.

 Pingviinejä helteessä? Pisti kyllä miettimään että miten mukavaa mahtaa niille olla..

 Itse en ainakaan tämän kaverin kohdalla tarvinnut varoitusta siitä ettei sormien häkkiin pistäminen ole kovin hyvä ajatus..

 En tiennyt aiemmin että kolibreja löytyy myös mustana

Kuvat ovat kamerakännykkällä otettuja, mutta ainakin tällä kertaa omiani. Toivottavasti piditti vähän erilaisesta päivityksestä.

Hollantilaista terveydenhuoltoa testaamassa

Oli tarkoitus tulla eilen kirjoittamaan uusi postaus tänne omalle asunnolleni, mutta päädyinkin nielemään verta ja syömään särkylääkkeitä. 

Minä en ole ikinä rakastanut hammaslääkäreitä, mutta eilen sinne oli sitten pakko raahautua muutaman vuoden välttelemisen jälkeen. Olin avian kauhuissani jo pyöräilymatkalla ja tressasin siitä etten osaisi ilmaista itseäni tarpeeksi selvästi. Olin pakottanut poikaystäväni lähtemään mukaani koska suunnistus eikä pyöräilytaitoni eivät ole vielä aivan loistavat. Onnistuimme jopa menemään väärälle hammaslääkärille ennen oikean löytymistä. Päästyäni hammaslääkärin huoneeseen tuntui kuin kielitaitoni rippeetkin olisivat kadonneet joten sönkötin sitten jotain todella epäselvää ennen kuin poikaystäväni tuli avuksi.  Muutaman itselleni vierailla laitteilla tehtyjen tutkimuksien jälkeen kuulin sen minkä jo tiesin: viisaudenhampaani pitäisi repiä irti. Lähdin siis hammaslääkäristä toinen puolinaamasta mukavasti turvonneena, sylkien verta ja päästäni pyörällä. Sain muutaman kummastuneen katseen kaupan pihalla verta sylkiessäni. 

Eilinen hammaslääkäri ja tämänpäiväinen lääkärissä käynti pisti miettimään terveydenhuollon eroja näissä kahdessa maassa. Hammaslääkäri ja ainakin peruslääkäri ovat täällä ilmeisesti aina yksityisiä ja jokainen saa vapaasti valita itseään miellyttävän ammattilaisen. Heidän toimistojaan on ympäri kaupunkia eikä niitä aina voi ulkoapäin eroittaa asuinrakennuksesta, koska ainakin oma hammaslääkärini on rivitalon pääty huoneistossa. 

Sairasvakuutus on pakollinen ja se on maksettava itse. Itselläni on melkein halving mahdollinen joten maksettavaa on reilu 90 euroa kuussa. Valtio maksaa kuitenkin jotain takaisin. Minulla maksettavaa jää reilu 20 euroa kuussa. Ensimmäinen takaisin maksu tulee kuitenkin olemaan vasta lokakuun lopussa joten joudun jonkin aikaa kärvistelemään. 

Sairasvakuutukseen saa itse valita minkälaisia palveluja haluaa ja miten paljon. Nyt pitää vain toivoa ettei mene yli tai en tiedä että mistä minä ne rahat sitten revin.

Kielipuoli

Ennen muuttoa en tullut ajatelleeksi kuinka paljon oma äidinkieli vaikuttaa ihmiseen. Kun ei voi puhua omaa kieltänsä tuntuu kuin menettäisi osan itsestään. Minun englantini on aina ollut enemmänkin selviytymistaistelua kuin sujuvaa. Jos oikein muistan niin peruskoulusta valmistuttuani numeroni englannista oli 6. Tietenkin kielitaito on petraantunut huomattavasti varsinkin viimeisen vuoden aikana ja parisuhde ihmiseen joka ei osaa kuin muutaman sanan suomea teki tietenkin oppimisesta pakollista. Silti päivittäin tulee eteen tilanteita jolloin tunnen olevani sanaton. Suomeksi voisin sanoa sen tällä tavalla, mutta entä nyt? Aina selviän kuitenkin tilanteista ja ehkä opin myös jotain uutta. Elän kuitenkin maassa jossa en tule pärjäämään nykyisellä kielitaidollani, joten hollannin kielen oppiminen olisi erittäin tärkeää. Luulisi ettei motivaatiosta olisi pulaa, koska hollannin kielentaito tekisi minusta riippumattomamman muista ihmisistä, antaisi mahdollisuudet parempaan ja paremmin palkattuun työhön sekä ihmisiin tutustumisesta tulisi helpompaa. Silti opiskelu maistuu välillä kitkerältä ja vielä enemmän nyt kun tiedän joutuvani lopettamaan ylihintaiset hollannin tuntini. Pieni paniikki meinaa iskeä jo ajatellessa sitä miten jatkossa pitäisi pärjätä yksin. Ja viikoittaiset 15 kilometrin pyöräilylenkitkin jäävät sitten pois.

Eilen otin kaupasta samantapaisen reseptivihkosen joita saa Suomessa ainakin S- ja K-ryhmän kaupoista. Nyt olisi sitten suurena suunnitelmana että opettelisin siitä ainakin joitain sanoja hollantia. Voisi olla mielenkiintoisempaa kuin vain kirjasta päntätä. Kuitenkaan se että tiedän yksittäisiä sanoja kuten sipuli, kana ja muna eivät minua vielä kovin pitkälle arkielämässä vie. Eikö se kuitenkin ole niin että jokaisesta pienestäkin askeleesta eteenpäin pitäisi olla tyytyväinen?

Tästä juolahtikin mieleeni yksi asia mihin tottumiseen minulla tulee menemään vielä paljon aikaa: Positiivisuus. Tuntuu että asioita katsotaan aina valoisalta puolelta ja ihmisille ei kuulu muuta kuin hyvää. Keskustelin asiasta poikaystäväni äidin kanssa ja hänen mielestään huonojen asioiden jakamisessa ei ole yhtään hyvää puolta. Minusta se on kummallista. Ehkä olen sitten vain tottunut valittamaan asioista ja päästämään höyryjä pellolle vähän liikaakin. Joten minulle ainakaan ei tule istumaan tämä liika positiivisuus kovinkaan hyvin. Tunnen sen jotenkin valehteluksi. En tietenkään pura jokaista ongelmaani kaikille ja vastaankin monesti vain että hyvää kuuluu. Silti uskon että höyryjen purkaminen joskus on hyväksi ja itse tarvitsen sitä paljon koska kaikki on niin uutta ihmeellistä ja outoa. Ehkäpä joku päivä opin jonkun kultaisen keskitien tämän omasta mielestäni liiallisuuksiin menevän positiivisuuden ja oman negatiivisuuteni välillä.

Jalkapallo huumaa

Tänään olisi luvassa hollantilaisittain todella jännittävä päivä kun selviää päästäänkö jalkapallofinaaliin. Luulin aina että jääkiekko on kova juttu Suomessa, mutta nyt olen huomannut ettei se vedä millään tavalla vertoja jalkapallon fanitukseen täällä. Joka paikka on koristeltu Hollannin lipuilla, ihmiset pukeutuvat oranssiin, kaikkialla on WK-tarjouksia ja jalkapallopeli on pätevä syy töistä pois jäämiseen. Olen yrittänyt pasta mukaan tähän human vaikken ole edes jääkiekosta koskaan innostunut. Lopputuloksena sitten se että yhtään peliä en ole nukahtamatta loppuun katsonut. Rankkarit(tai miksi niitä nyt kutsutaan) Costa Ricaa vastaan menivät torkkuen. Poikaystäväni ruvettua huutamaan älysin että voitto tuli kotiin. Suuri tavoitteeni on siis yrittää katsoa tänään koko peli Hollanti vastaan Argentiina. Jos nyt ihmeiden ihme tapahtuisi ja Hollanti jotenkin kykenisi maailmanmestaruuden voittamaan niin kuulemma sitä pitää sitten Amsterdamiin lähteä juhlimaan. 

  

Viime  viikonloppu oli muutenkin aika jännittävä mistä voin syyttää sunnuntaista illallista poikaystävän vanhempien kanssa. Pitkän kakistelun ja jännittämisen jälkeen saatiin kerrottua uutinen: Olemme etsimässä yhteistä asuntoa tästä kaupungista. Vaikka tätä kahden asunnon välillä kulkemista ei olekkaan kestänyt kuin viikon verran niin jo nyt huomaa ettei siitä mitään tule. Yksin nukkuminen ei vain enää tulisi kysymykseenkään. Tuntuu että olen nyt löytänyt sen ihmisen jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Se että piti näin kauaksi matkustaa löytääkseen hänet tietenkin tekee asioista monimutkaisempia, enkä ole olettamassa että tämä tulisi olemaan helppoa, mutta joskus pitää seurata sydäntään niin kuluneelta kuin se kuulostaakin. Nyt vain tuntuu että tämä on ainut oikea ja luonnollinen valinta. Tietenkin asunnon metsästämiseen tulee menemään aikaa koska täällä se ei ole ihan niin yksinkertaista. Poikaystäväni on kuitenkin ollut jo kolme vuotta kirjoilla palvelussa jonka kautta pystyy vuokraamaan halvalla asuntoja, joten mahdollisuudet asunnon saamiseksi ovat aika hyvät. Nyt pitäisi kuitenkin ensiksi tehdä koti tähän asuntoon ja tutustua kämppäkavereihini. Jotenkin vain motivaatio ei ole ihan huipussaan. 

Pitää kuitenkin palata tuohon poikaystäväni vanhempien reaktioihin. En ole koskaan nähnyt hänen aina sanavalmista isäänsä niin hämmästyneenä ja sanattomana. Koko mies meni ihan punaiseksi ja tarvitsi aikaa ennen kuin sai muodostettua yhtään järkevää lausetta. Siinä sai itsekkin tulisilla hiilillä istua, koska kummallakaan meistä ei ollut mitään hajua että millaisen reaktion tulemme uutisella saamaan aikaan. Minusta tuntuu että hän on hiljalleen ruvennut tottumaan ajatukseen vaikka huomaankin saavani enemmän kiusantekoa kuin tavallisesti, mutta ainakin hän puhuu taas. Tuleva avoppini taas tuntui olevan todella innoissaan ja olemme saaneetkin jo kukkia ja onnittelukortin vaikka asuntoakaan ei vielä ole.